keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

2 viikkoa Tarhakalliossa + uusi blogijäsen!

Varoitus: tästä tulee todella pitkä ... !

Huh, vasta nyt saan tämän postauksen tehtyä valmiiksi! Alotin kirjottamaan tätä juhannuspäivänä, jolloin tän piti alunperin valmistua, hupsista.. En vaan missään välissä ehtinyt saada tätä valmiiksi, suuret pahoittelut! Mutta tosiaan Tarhakallion yleisleiri2 päättyi torstaina 21pv, jossa siis olimme Ellan kanssa leiri-isosina (unohtamatta kuitenkaan kolmatta leiri-isosta Janikaa!) Parin välipäivän jälkeen alkoi 24pv Tarhakallion vuokrausleiri1, joka päättyi viime sunnuntaina 30pv. Aika meni ihan hurjan nopeasti, tekemistä oli paljon, mutta hyvin me leireistä selvittiin ja todella mukavat ihmiset että leirit olivat! :D

Työnkuva oli meillä laaja - ihan laidasta laitaan hommia: niittämistä & heinien viemistä, ruoanlaittoa, siivoamista, taluttamista, vesien viemistä, leiriläisten auttamista, hevosten kuntoonlaittoa, ohjelman järjestämistä, tuntien vahtimista ja muutama leikkituntikin pidettiin. Tuli ainakin paljon liikuttua päivien aikana, kun oltiin koko päivä aamusta iltaan (tai no yöhön) liikkeessä! Yhtenäkin päivänä perushommien lisäksi pyöräiltiin 9km, kun piti lähteä maastoon mukaan pyörällä, jos joku tarvitsisi mahdollisesti apua. Myöhemmin lähdettiin vielä yömaastoon kävelemään joku 5,5km'n lenkki hevosten vieressä :D Yöunet puolestaan jäivät ainakin meillä isosilla lyhyeiksi, mutta pikkuvikoja!

Miulla ei oo enää harmainta hajuakaan mitä ollaan mikäkin päivä tarkalleen tehty. Helka on mennyt päivittäin leirien aikaan tunteja leiriläisten kanssa (enemmän tosin tällä vikalla leirillä) ja tunnit ovat menneet oikein hienosti (lukuunottamatta ponin pieniä possuilluja...) Ponskit ovat viihtyivät Tarhiksessa hyvin, näyttivät ja vaikuttivatkin oikein tyytyväisiltä :') ♥ Eikä haitannut ollenkaan vaikka olivat ensimmäistä kertaa 24/7 pihalla, siellä ne tyytyväisenä asustelivat! Ötököitäkin oli ainakin puolet vähemmän kuin mitä Juhalla. Ei tarvinnut pitää välttämättä ötökkähuppuakaan. Tosin Vikille iski aluksi paniikki, jos Fasu tai Helka vietiin tarhasta pois. Ella joutuikin yhtenä päivänä ripottelemaan Helkalle ja Vikille tarhaan väkirehua ja vihreää, että Viksu rauhoittuisi, kun lähdin Fasun kanssa yömaastoon pitämään perää...

Aloitetaan 17.6:sta:


Maanantaina mentiin ihan kevyesti kentällä kaikki askellajit läpi Fasulla ja Vikillä. Miia (Lillin omistaja) joutui taluttelemaan Helkaa, kun ponia ei voi nähtävästi jättää mihinkään muiden ratsastuksen ajaksi. Oltaisiin siis viety Helka Vikin ja Fasun ratsastuksen ajaksi talliin, mutta poni nostikin melkoisen metelin jouduttuaan eroon Vikistä ja Fasusta. Oli kuulemma hyppinyt todella vaarallisen näköisesti pystyyn niin, että etujalat olivat tulleet kaltereiden välistä jostain 140cm korkeudesta. Karsina oli muuten umpinainen, paitsi ihan yläosa siitä oli kalteria. Ella kävi äkkiä hakemassa ponin, joka meinasi kipata selälteen karsinassa riehuessaan ja Miia joutuikin sitten sitä meidän ratsastuksen ajan taluttelemaan. Helkalla oli kyllä heinää ja tallissakin oli muita ihmisiä ja hevosia (ihan vastakkaisessa karsinassakin) Tämä vaikeuttaa huomattavasti suunnitelmia, kun meillä ei ole leirien aikana aikaa mennä Vikiä ja Fasua erikseen.. Vaan Helka pitäisi saada tungettua aina jollekin siksi aikaa. 

Tiistaina Vikillä oli vapaa, Helka meni yhden tunnin Nellyllä. Mie lähdin Fasun kanssa maastoon pitämään perää ja mentiin joku 9km lenkki. Yllättävän hyvin poika käyttäytyi, vaikka "ryöstin" sen ensimmäistä kertaa täällä kavereiltaan ja kauheassa kiireessä laitoin sen valmiiksi. Fasu vaan seisoi kun tatti tallin käytävällä, eikä ollut moinaskaan! Maastolenkki oli rauhallinen, poluilla käveltiin ja hiekkateillä ravattiin, sekä yhdet pikku laukkapätkätkin otettiin. Meillä oli vähän vaikeuksia siellä perässä, kun 2 edellä olevaa meni niin hiljaa. Ei olla varmaan ikinä kävelty Fasun kanssa niin hitaasti :D Kaiken lisäksi piti varoa edellä olevan peppua, kun se poni potkii tosi herkästi. Kaiken kaikkiaan meni kuitenkin tosi hyvin, Fasu ei pelännyt mitään ja köpötteli muiden perässä loppujen lopuksi kuin vanha tekijä!

Myöhemmin pidettiin yhtenä iltaohjelmana Helkan kanssa poniagilityä ja kaikki halukkaat pääsivät hypyttämään maastakäsin ponia pikkuesteestä yli. Nostettiin lopulta estettä ja Ella hypytti Helkan siitä kaksi kertaa yli :) Laitoin ao. videon loppuun muutaman pätkän.







Osa yleisleiriläisistä! :)



Keskiviikkona Helka meni taas yhden tunnin Nellyn kanssa ja myöhemmin yhden estetunnin Anniinan kanssa, molemmat sujui oikein hyvin! Ella otti vielä estetunnin päätteeksi muutaman hypyn Helkan kanssa kentällä. Illemmalla mentiin Ellan kanssa ilman satuloita Vikillä ja Fasulla. Jaana ja Katsu tulivat Helkan kanssa maastakäsin kentän laidalle.





Keskiviikkoon niittämäs, Jaana paparazzas :D

Vika laukkapätkä videon lopussa on torstailta, mutta aattelin nyt laittaa sen samaan syssyyn.



Viki ja Fasu menivät oikein hyvin, eikä kenttä ollut enää niin jännittävä kuin maanantaina - melkein kuin kotikentällä ois ratsastanut! :) Otin muutaman hypynkin Fasulla ja korkeimmillaan pysty oli metrin. Hypyt menivät oikein hyvin ja poni pysyi hanskassa kolmipaloillakin. Myöhemmin lähdin vielä Fasun kanssa pitämään perää yömaastoon joskus 11 aikaa. Poju oli ihan ihmeissään, kun kävin sen siihen aikaan tarhasta hakemassa. Fasu pörisikin koko matkan, kun köpöteltiin yksäreiden puolelta tuntsareiden puolelle (joku 700m) Tehtiin noin 5,5km'n pituinen yömaasto, joka kesti vähän reilun tunnin. Oli todella rentouttavaa vaan kävellä ilman satulaa, eikä pimeä metsäkään pahemmin hirvittänyt ;D



Torstaina oli yleisleirin viimeinen päivä ja leiri loppui muistaakseni joskus neljän maissa. Iltapäivästä pidettiin hevosten missikisat, jonka jälkeen olikin jo leiriläisten kotiinlähdön aika. Helka meni aamupäivällä kaksi tuntia. Ensimmäinen tunti oli käyntimaasto, jossa Claudia ratsasti Helkalla ja toinen tunti oli kentällä, jossa Nelly meni ponilla.

Helka, Claudia & Ella!














Kiitokset ihanasta leiristä kuuluu Nellylle, Tiialle, Claudialle, Evelle, Jennille, Jennalle, Sallalle, Alisalle, Marialle, Venlalle, Mallulle, Empulle, Iirikselle, Linnealle, Inkalle, Anniinalle ja Noralle!
++ tallinomistajalle Emmalle, isostoverille Janikalle, Miialle, sekä Jaanalle ja Katsulle! ;D ♥

Äiti oli tiistaina tuonut miulle koulupenkin sovitukseen ja ehdin sitä vasta torstaina kokeilla. Satula istui ponin selkään hyvin ja Ellan mukaan Fasu näytti rennolta ja tosi hyvältä tämän uuden satulan kanssa. Menee vielä hetki, kun mie totun tuohon uuteen satulaan... :D Satula on siis Wintecin Pro Countour Cair, jossa satulan siivessä on kiinteät countourblock-tuet. En yleensä Winteceistä pahemmin välitä, mutta tämä vaikutti kyllä ihan hyvältä! Anni napsi meistä muutamia kuvia ja kiitokset siitä Annille(, jos satut tämän joskus lukemaan ;D)




Ella otti ötökän pois miun silmästä :D

Jaana köpötteli Helkan kanssa meidän ratsastuksen ajan!





Jaana kokeili hetken Viksua!



Ella ratsasti myöhemmin Ruubilla kentällä. Jaana ja Annikin tulivat siihen ratsastamaan, joten otin sitten kolmikosta jotain kuvia. Tein Jaanalle ja Ellalle pienen kolmen esteen tehtävän, joka oli korkeudeltaan joku ~50cm. Ruubi käyttäytyi ihan asiallisesti, ei tullut kuin muutama pukki ponin innostuessa ja hypytkin sujui hyvin lukuunottamatta muutamaa ohjausvirhettä.








Jaana & Addu



Perjantaina pidettiin ponskeille vapaapäivä, Ella ratsasti hetken Ruubilla kentällä ja mie napsin muutaman kuvan heistä. Lauantaina lähdettiin aamupäivästä naapuriin Jaanan kentälle hyppäämään Vikillä ja Fasulla. Jaana hyppäsi meidän kanssa samaan aikaan omalla hevosellaan, Katsu kuvasi ja Henna piteli kentän laidalla Helkaa. Mentiin ihan simppeliä neljän esteen tehtävää, sisältäen sarjan, yksittäisen pystyn ja muurin. Ella hyppäsi korkeimmillaan ~80-90cm rataa Vikin kanssa ja mie menin lopuksi sarjaa vähän korkeampana. En saanut muurille oikein missään vaiheessa hyvää paikkaa ja lopuksi tulin vain sarjaa ja yksittäistä pystyä. Takaosa oli korkeimmillaan 120cm, ei saatu siihen hirveän hyvää hyppyä, kun poni alkoi jo väsymään ja oli niin kuuma päiväkin. Tulin sen kuitenkin puhtaasti, jonka jälkeen otin loppuverkkahyppyjä pienemmällä esteellä. Yleisesti estetreenit menivät molemmilla hyvin.











Fasun ketjusta oli hävinnyt osa, joten jouduin menemään pessoilla ilman ketjua :/ Ei onneksi tuntunut, että se olisi pahemmin poniin vaikuttanut, mutta pitänee ostaa uusi ketju!

Seuraava leiri alkoikin maanantaina, mutta kaikki leiriläiset saapuivatkin jo sunnuntai-iltana. Saatiin siis pari päivää vaan rauhassa chillailla ilman leiriläisiä ja valmistautua uuteen leiriin. Muutettiin torstaina aitasta viereiseen omakotitaloon, joka tyhjeni leiriläisistä. Oli aika luksusta! Sunnuntaina muutettiin tosin takaisin aittaan leiriläisten saapuessa. Ja Henna oli siis Tarhiksessa torstaista lauantaihin pitämässä meille seuraa, sekä myös Katsu ja Jaana olivat välillä meitä viihdyttämässä. Oli kyllä oikein mukava juhannusviikonloppu! :)



Toinen nukkui ♥ Yksi päivä pötköttelin F'n vieressä!

Yhtenä aamuna, kun olin viemässä aamuruokia meijän ponskeille niin kaikki kolme olivat pötköllään tuon heinäkasan vieressä :D Meinasin juosta hakemaan kameran, mutta aattelin että tekevät kummiskin saman joku toinen päivä. Ois vaan pitänyt hakea se kamera..

24.6.>

Sunnuntaina Helkalla ja Vikillä oli vapaa. Ella hyppäsi Fasun veljenpojalla Fidelillä isolla kentällä ja miekin otin tuuppailun oheella muutaman hypyn. En viitsinyt ottaa montaa hyppyä, kun oltiin jo aiemmin viikolla hyppäilty. Menin muutenkin ihan kevyesti, eikä poni hionnut yhtään. Fasu oli super ratsastaa, vähän kuumeni hypätessä ja hyppäsi tosi innoissaan! Nähtävästi on tälleen tokana hyppypäivänä entistäkin parempi kuin ekalla. Mentiin muutaman alkuhypyn jälkeen metri molempiin suuntiin ja tulin vielä lopuksi kympin toisesta suunnasta, jonka jälkeen muutama ristikkohyppy ja loppuverkat. Maanantaina ei ehditty muistaakseni liikuttaa isompia ponskeja, Helka meni kaksi tuntia Katalla ja Sofialla.



Alkuvenyttelyt!








Tiistaina Jassu hyppäsi ohjatulla estetunnilla Fasulla jotain kavaletin korkuisia esteitä ja myöhemmin Jassu meni Vikillä itsenäisen koulutunnin. Helka meni kaksi ohjattua estetuntia Sofialla ja Jannalla, jotka olivat aika kevyitä ponille. Helka vähän possuilikin.. Illemmalla pidettiin elokuvailta ja katsottiin siis tallin käytävällä valkokankaalta leffaa. Sen jälkeen olikin vuorossa leirikaste, joka venyi aika yömyöhään.. :D Mutta mukavaa oli!

© Laura









Keskiviikkona satoi ja ukkosti melkein koko päivän, illaksi onneksi selkeni ja päästiin yömaastoon. Oltiin siellä Ellan kanssa maastakäsin, paitsi Ella pääsi yhden ponin selkään aika maastolenkin alussa, kun ratsastaja halusi tulla kävelemään. Meidän ponskeilla oli keskiviikko kokonaan vapaa. Torstaina Fasu meni toisen ohjatun estetunnin Jassun kanssa. Hyppäsivät korkeimmillaan 80cm'n kerran. Fasu paineli aika monta kertaa okserista ohi, mitä se ei ole kyllä pitkään pitkään aikaan tehnyt (tosin muutaman kerran mennyt lähikuukausina sarjan tokasta osasta ohi), mutta muuten estetunti meni kyllä hyvin :) Tosin estekuolaimenakin oli kolmipalat, mikä vaikuttaa asiaan. Ja Helka meni ainakin yhden tunnin Millalla.

Videolta otettu kuva alkutunnista :)

Perjantaina Helka oli aamupäivällä maastossa Millan kanssa, joka sujui kuulemma tosi hyvin. Poni ei kyttäillyt mitään ja oli kuulemma tosi ihana ja reipas, hienoa Helka! Myöhemmin iltapäivällä poni meni vielä kaksi tuntia pellolla, Jennalla ja Katalla.




Hali ponille ♥






Ella taasen osallistui Vikin kanssa tunnille, tosin kipeän jalan takia meni ilman satulaa. Tunnin päätyttyä Ella jäi kentälle vielä hetkeksi Viksun kanssa hyppelemään ja hyppäsivät korkeimmillaan metriä. Fasun liikutti pääosin Katsu, tosin Jaanakin siellä selässä kävi käväisemässä. Mie ratsastelin sillä välin Katsun puokkia Mikoa. Jaanalla saattaa olla ehkäpä tästä kerrasta kuvia, kun siellä kentän reunalla Annin kanssa istuskelivat :D






Lauantaina Helka meni yhden koulutunnin (joka pidettiin muuten ensimmäistä kertaa Tarhiksessa englanniksi) Matulla ja Fasu meni samaisen koulutunnin Jassulla. Pyysin vielä Tarhiksen omistajaa Emmaa käväisemään pojun selässä tunnin jälkeen ja sainkin pari neuvoa häneltä :) Lauantaina loppuikin 4 aikoihin toinen leiri, meidän oma aikataulu vähän venyi ja Fasu ja Viki olivat kotona vasta joskus puoli 10 aikoihin.






Oli kyllä mukava kokemus olla isostelemassa leireillä! Ensi vuonna luultavasti uudestaan ainakin yhdelle leirille! Ja tietysti ponskit mukaan, Helkasta tykättiin nimittäin kovasti ja monikin olisi halunnut ryövätä sen itselleen ;D

Kiitokset ihanasta leiristä kuuluu Jassulle, Sofialle, Jennalle, Matulle, Millalle, Lauralle, Johannalle, Katalle, Jannalle, Rosalle, Jasminille ja Hekalle!
++ tietysti taasen myös tallinomistajalle Emmalle, Jaanalle ja Katsulle, sekä myös kolmannelle leiri-isoselle (ja Fasun veljenpojan omistajalle) Jaanalle! ;D ♥

Sunnuntaina Vikillä ja Helkalla oli vapaapäivä. Menin Fasulla jonkun tunnin verran ilman satulaa kentällä ja treenattiin aika paljon laukkaa. Keskityin myös suoristamaan ponin hyvin suoralla uralla, kun Fasu heittää muuten vinoksi. Laukkatyöskentelynä tein aika paljon vastalaukkoja ja toiseen suuntaan saatiin ympyräkin tehtyä vastalaukassa. Oikea suunta vasemmassa laukassa oli huomattavasti vaikeampi, hetken siinä venkslattiin, jonka jälkeen lopetin hyvään pätkään :) Muuten laukassa taivuttelin vuorotellen ulos ja sisälle, sekä tein muutamisen vaihdon ja loivan kiemurauran. Kootiin myös laukkaa aika maksimille, jonka jälkeen poni sai kiitokseksi sujua eteen pidemmällä kaulalla. Fasu oli skarppina jo alusta saakka ja oli tosi mukava työskennellä ponin kanssa. Poju oli mukavan herkkä ja yhteistyöhaluinen ja kaiken lisäksi kulki hyvin omalla moottorillaan, kaikinpuolin mahti!

Tarhiksesta tuli Juhalle uusi tallikissa lauantaina!


Topi & Teppo!

Ja Fasun estepenkki on jäänyt sille vähän turhan liian ahtaaksi. Olen sitä nyt pari kertaa käyttänyt ilman romaania. Vikin estepenkki on tällä hetkellä sopivampi kuin Fasun oma, joten olen Vikin estepenkkiä lainaillut Fasulle esteille. Tuolla koulupenkillä ei ainakaan hypätä! Kunhan löydän jostain satulalle laatikon, niin lähetän satulan heti levitykseen :)

Ois vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta ehkäpä tässä on jo ihan tarpeeksi lukemista yhdelle kerralle. Erika pomppi pitkästä aikaa tänään Helkan kanssa ja siitä tulossa postaus luultavasti torstaina, ettei nyt heti perään tule uutta ;D



Muiden kuin itseni/Ellan ratsastuksesta ei tarvitse antaa missään muodossa palautetta! Jätän sellaiset heti kättelyssä julkaisematta.
Ja jossain välissä tulee kunnon leirivideo youtubeen jenna1penna-kanavalle :)

Kommentti on enemmän kuin tervetullutta, mielipiteitä postauksesta?

29 kommenttia:

  1. herranjumala tuo musta kissa on iso :'''''D

    VastaaPoista
  2. haha kyl mie tän satuin lukemaa, ja ei mitää kyl mie ihan mielellää teit kuvasin! :))

    VastaaPoista
  3. mitä tarkotat tolla ''uusi blogi-jäsen''??

    VastaaPoista
  4. tosi kiva postaus ja jaksoin hyvin lukee :)

    VastaaPoista
  5. voi ei toi topin ja tepon kuva x'D Ei ees ollu pitkä, hyvin jaksoin lukee kokonaa ja kattoo kaikki videot ;)

    VastaaPoista
  6. tosi kiva teksti, ja oisin voinu lukee pitempääki :D Repesin tolle Topi & Teppo kuvalle :D Hieman on kokoeroo ? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitokset kommentistasi! Kiva kuulla, ettei teksti käynyt tylsistyttäväksi. Joo, se on aika hassu kuva ja Topi on vaan pikkusen isompi.. :D

      Poista
  7. Tää oli tosi kiva postaus,ja oli kiva kattoo kun vähän pienenmmätkin meni fasulla ja helkalla !:) Ja voiei toi kissa on iso!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia kommentistasi ja mukava, että pidit! :) Topi on _vähän_ iso..

      Poista
  8. Kiva postaus! ♥ Ooisko sul ollu mitää kuvii siit ku tipuin Rohmult tolloin tiistain estetunnilt? Ois ollu hauska nähä =D Ja kiva toi Katan tippuminen Helkalt pellol =D Ja kyllä, me tullaan varastamaan Helka teiltä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :') ♥ Joo miul on ainaki pari kuvaa ja yks kokonainen video. Laittelen niitä sitten sinne leirivideoon! Joo se oli aika hieno, harmi kun en saanut sitä pahempaa tippumista videoitua :/ Haha, voi eii pitää varautuu!

      Poista
    2. No ehkä ei varastamaan, mut ainaki tullaa ehkä joskus käymää xD ja samalla voitais ottaa se Helka kenenkään huomaamatta.... Vai onkohan se mahotonta??? :-D

      Poista
    3. Haha, saa toki tulla käymään! ;D Taitaa olla aika mahdotonta :D

      Poista
  9. Ihanan pitkä postaus! :) Ja voitko laittaa tänne sen meijän (vuokrausleiri 1) leirivideon tänne kans? ;)

    VastaaPoista
  10. miksei teijän ratsastusta saa kommentoida? ja tuo musta kissa on ihan jättiläinen!:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis meidän ratsastusta saa kommentoida, mutta tarkoitin, että muiden kuin minun tai Ellan ratsastusta ei saa kommentoida, siis ns. sivullisten, jotka ei liity tähän blogiin. Topi on.. :D

      Poista
  11. Mun blogissa ois sulle haaste:)

    VastaaPoista
  12. tääl on muuten helkast & jannasta kuvia :---)

    http://laurajavinha.blogspot.fi/2012/07/jannalle.html

    VastaaPoista
  13. Hyvä postaus! onks sul mitää muit kuvii ku noi yleisleiri2? ku otit ainakii jotaa kuvii vikalt peltotunnilt? :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! =) On joo paljonki kuvia siltä siltä seuravaalta leiriltä ja sit ekalta leiriltäki löytyy muutama peltokuva.

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)