keskiviikko 26. marraskuuta 2014

It's in the way you look, it's in the way you love


Viime tiistaina kävi yksi vuokraajaehdokas, jonka piti tulla myöhemmin samalla viikolla vielä uudestaan, mutta joutuikin harmittavasti perumaan koko jutun.. No nyt tämän viikon sunnuntaina olisi tulossa vielä yksi halukas kokeilemaan - toivotaan että kaksikolla sujuisi hyvin. Kyselyitä ei ole tullut pitkään aikaan ollenkaan, todella hiljaista on kyllä pidellyt. Mutta minkäs sille mahtaa :/ Keskiviikkona käytiin taas Saaran ja Samin kanssa heittämässä pieni käyntipainoitteinen maastolenkki, jonka jälkeen otettiin maneesissa vielä kaikki askellajit läpi. Torstaina pidettiin vaihtelun vuoksi liinapäivä ja perjantaina kouluiltiin kunnolla. Mitään superhyvää fiilistä ei treenien jälkeen jäänyt, mutta loppua kohden parani meno huomattavasti.


Lauantaina
käytiin tallilla ennen Kouvolaan lähtöä ja pitkästä aikaa sain kunnon materiaalia tallipäivästä. Ponin puunauksen jälkeen käytiin ottamassa muutamat yhteiskuvat pellon laidassa/sänkkärillä. Vähän oli turhan samea ilma, mutta ihan hyviä kuvia kaikesta huolimatta saatiin. Käytiin tallissa laittamassa suitset ja suojat, jonka jälkeen suunnattiin maneesiin. Käppäiltiin pitkät alkukäynnit, jonka jälkeen juoksutin Fasua n. vartin liinassa ja hyppäsin sitten itse kyytiin. Jumppailtiin käynnissä ja ravissa avo- ja sulkutaivutuksilla, sekä väistöillä ja pikkuhiljaa poni alkoi keskittymään paremmin ja notkistua. Kun olin saanut otettua askellajit läpi siirryin hyppäämään pitkälle sivulle pientä ristikkoa, jota tultiin molemmissa suunnissa. Hypyt kokonaisuudessaan sujui ihan hyvin, vaikkakin pientä rutiinin puutetta oli havaittavissa. Toivotaan, että saadaan vanha estesatula pian myytyä, että saadaan meille uusi tilalle ja päästään taas treenailemaan. Loppupeleissä ei kovin montaa hyppyä otettu ja korkeimmillaan pysty oli n. 90cm korkea.






F löysi valtavan matkaevään, josta ei hevillä luopunut :D


Maneesissa olikin harmittavan synkkää, kun lumi oli peittänyt pressut miltein kokonaan.. Kuvat eivät oikein onnistuneet, vaikka osa valoista olikin päällä, mutta laitan tähän loppuun nyt yhden hyppyvideon.



Ylihuomenna Fasu saakin vihdoin talvipopot alleen ja ensi viikolle kyselin alustavasti klippausta, josko vihdoin päästäisiin kauheasta talviturkista eroon! En päässyt tähän seuraavaankaan Paken valkkaan, kun olen harmillisesti iltavuorossa, mutta Annika innostui taas lähtemään valmennukseen, joka on siis ensi kuun alussa. Perjantaina mahdollisesti suunnittelin irtohypyttäväni poitsun, jos vaan saan jonkun apukädeksi. Mitään sen suurempia meidän arkeen ei kuulukaan, päivä kerrallaan puksutellaan eteenpäin!


Ja viikon sisään olisi luvassa uutta bannerikilpailua, pysykäähän kuulolla!

2 kommenttia:

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)