torstai 5. marraskuuta 2015

Kummihevosvierailu vanhainkotiin


Käytiin viime lauantaina Fasun kanssa läheisellä vanhainkodilla ilahduttamassa vanhuksia. Kyseessä oli siis meidän kummihevosvierailu kummikohteemme - kaikinpuolin tosi mukava ja onnistunut reissu. Fasun kaveriksi / "henkiseksi tueksi" lähti naapurista Ruusa, joka on päälle 20-vuotias shetlanninponitamma. Vaikka Ruusa onkin vähän hapannaama toisia hevosia kohtaan tulivat ne Fasun kanssa kuitenkin hyvin toimeen, vaikka vasta ensi kertaa tapasivatkin.


Matka vanhainkodille kesti vain noin kymmenisen minuuttia ja paikan päällä oltiin vähän ennen yhtätoista. Otettiinkin ponit saman tien Matildan kanssa pois trailerista ja pikkuhiljaa vanhuksia tuotiin ulos ponien luokse. Rohkeimmat uskaltautuivat silittelemään ja antamaan herkkuja, mutta monille riitti jo pelkkä hevosten läsnäolo ja kauempaa ihaileminen. Pääsimme myös kuulemaan erään vanhuksen nuoruudesta, jossa hevoset olivat olleet suuressa osassa. Oli mukavaa nähdä miten hevoset piristivät vierailullaan - ihan joka päivä ei vanhainkodin pihaan eksykkään nelijalkaisia kaviokkaita. Kyllä tuli hyvä mieli vierailusta, mukava kun pienillä asioilla voi ilahduttaa.





  Innostuttiin Fasun kanssa esittämään meidän temppujakin kuten
irvistys, vilkutus, etukavion antaminen, kumartaminen ja "pusu".

Alkuun mietitytti mitä Fasu tuumaisi pyörätuoleista, rollaattoreista tai ylipäätänsä miten poni suhtautuisi vähän erilaisempaan tilanteeseen. Fasuhan on kyllä erittäin kiltti, mutta välillä vähän turhan epäluuloinen uusia ihmisiä ja asioita kohtaan. Turhaan kuitenkaan mitään jännitin - poni ei nimittäin ollut moksiskaan mistään, päinvastoin. Herkkujen perään Fasu oli ehkä hieman liian innokas, välillä sain vähän toppuutella ponia, kun toinen vähän turhan ahneesti yritti herkkuja kerjäillä. Kokonaisuudessaan vierailu sujui oikein mallikkaasti, Matildalle vielä suuret kiitokset kun lähtivät Ruusan kanssa meidän mukaan! Ja Riinalle ja hänen iskälleen myös suuret kiitokset siitä, että järjestivät meille kyydit paikan päälle ja takaisin. Oli kyllä mukava, että Fasun lisäksi oli mukana pienempi poni - Ruusaa oli helpompi lähestyä, jos Fasun kokoinen poni alkoinnittämään liikaa.

Fasun kanssa taas rapsutushetki menossa - ponilla oli kyllä välillä niin kauhea halipula.





Takaisinpäin lähdettiin 12 jälkeen eli reilu tunti vierähti reissussa. Syksykin alkaa olemaan jo niin pitkällä ettei kovin kauaa enää tarjennut pihalla istuskella, mutta onneksi välillä pilkahteli aurinko meitä lämmittämässä. Ja vanhuksille oli varmasti tärkeää päästä olemaan edes hetki hevosten seurassa. Annetaan hevostemme tehdä hyvää!

Kiitokset vielä Lemin Palolakodille, että pääsimme vierailemaan teidän luona! :)

Fasulla oli tosiaan riimuissa kiinni Roosa nauha, Roosa nauha -kampanjan vuoksi.

8 kommenttia:

  1. Olipa kaunis ele käydä tervehtimässä vanhuksia, hyvä te! Ponit ovat varmasti ilahduttaneet käynnillään ja tuoneet virkistävää vaihtelua vanhainkodin arkeen. Fasun irvistys on kuvassa mainio, ja muutenkin se vaikuttaa niin kovin sympaattiselta - Roosa-nauha riimussa on vielä piste i:in päällä. Hienoa, että viitsitte ilahduttaa muita vierailullanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, oli kyllä mainio reissu ja niin hyvä mieli tuli itsellekin vierailusta! :) Pitää varmaan kehitellä ensi keväälle jotain uutta vastaavanlaista, nyt alkaa olemaan jo turhan kylmä pihalla olla ja päivätkin hämärtyvät niin nopeasti. Mutta paljon kiitoksia siulle kivasta kommentistasi!

      Poista
  2. Niin ihanaa, että teette tällaisia juttuja! Sitten kun joskus itse olen vanhainkodissa niin toivottavasti joku tuo sinnekin poneja vierailemaan :) Varmasti lämmititte monen mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep :) Mukavaa pientä vaihtelua vanhusten arkipäivään, ei sitä kovin usein poneihin pihalla törmääkään! Suuret kiitokset siulle kommentistasi :)

      Poista
  3. Voi kun ihanaa! Ihanaa, että niin moni lähti tohon kummihevosjuttuun! <3 :D

    Ite opiskelen lähihoitajaksi, ja opiskelutyönä käytiin kahden kaverin kanssa kaverin shettiksen kanssa vanhainkodilla. Kyllä vanhuksia lähti ulos ponia katsomaan vaikkei ollut mikään hyvä keli, ja muutama uskalsi taputtaa ja antaa ponille leipääkin :)

    Ulos lähti myös vanha hevosihminen, jota ei ollut saatu ulos useampaan vuoteen - mutta hevosta hän lähti katsomaan. Vähän surkuteltiin kun ei ollut oikeaa kunnon suomenhevosta mukana, mutta kyllä pieni shettiskin sai tämän henkilön suun hymyyn :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! =) Voi, nuo vierailut ovat kyllä niin mukavia ja mieltä piristäviä! Miekin vähän sitä harmittelin kun ei ollut kunnon suokkia mukana, mutta eiköhän kaksi söpöä ponia nyt hyvin käynyt "korvikkeeksi" ;D Paljon kiitoksia sinulle kommentistasi!

      Poista

Huom! Kommentit näkyvät vasta hyväksymiseni jälkeen, joten ethän lähetä samaa viestiä kahdesti! Kiitos :)